17.07.2008
Postimerkki Grönholm/Treier julkaisupäivä 26 heinäkuu
Marcus Grönholm on suomenruotsalainen ralliautoilija, joka pitkän uran ja kahden maailmanmestaruuden jälkeen päätti viime syksynä lopettaa uransa. Posten Ålandille hän on suunnitellut tämän vuoden Minun Ahvenanmaani -postimerkin.
Marcus on käynyt Ahvenanmaalla useita kertoja, useimmiten kesällä perheensä kanssa. Muistoja on monia, mutta tottuneena autoilijana hänen huomionsa kiinnittyy erityisesti punaiseen asfalttiin ja punaisiin sorateihin.
– Ahvenanmaalla kiinnyin ensimmäiseksi juuri maanteihin. Ne tekivät tosiaankin erikoisen vaikutuksen ja niitä pitkin on mukava ajella, Marcus sanoo.
Selvä yhteys Ahvenanmaahan on myös Marcuksen henkisellä ja fyysisellä valmentajalla Christoph Treierillä. Christoph, joka on alunperin Sveitsistä, asui aikaisemmin Ahvenanmaalla, jolloin Marcus kävi mielellään hänen luonaan.
Postimerkissä kuvataan mutkittelevaa punagraniittista soratietä, mikä on tuttu näkymä Ahvenanmaalla. Postimerkin oikeassa reunassa kuvataan Marcus Grönholmin ja Christoph Treierin profiilit vihrein ja sinisin linjoin. Tämän postimerkin myötä Posti voi esitellä suuren uutuuden: postimerkkiin on poltettu kiinni ahvenanmaalaista, punaista graniittia! Postimerkissä tuntuu selvästi rosoinen sorapinta, mikä tekee siitä ainutlaatuisen. Österreichische Staatsdruckerei -paino on tehnyt punagraniittiset postimerkit. Mutta graniitti lähetettiin Ahvenanmaalta Itävaltaan ja se on taatusti aitoa!
Julkaisupäivä: 26.7.2008
Painosmäärä: 200 000
Maksuarvo: Världen (0,90 €)
FDC:n hinta: 1,40 €
23 huhtikuu 2008
Uusi blogi
Nyt voitte bloggailla kanssamme sivuilla
www.ctreier.blogspot.com (henkinen valmennus) ja
www.prospettum.blogspot.com (kellunta, suolahuone).
26 maaliskuu 2008
Suolakristallipiippu, nyt meiltä!
Tervetuloa meille tutustumaan meidän uutuuteen: suolakristalli piippu turvaventiilillä. Löytyy sekä aikuisille että lapsille. Suolakristallipiippu antaa luonnollisen lievennyksen allergisten, astmaattisten ja muiden hengityselinten sairauksiin.
20 helmikuuta 2008
Luento Inspis 08 messuilla Oulussa
Susann Nyberg luennoi aineesta Kellumalla kuntoon-Suola-altaan mahdollisuudet
Inspis-Hyvänvoinnin ja inspiraation messuilla Oulussa lauantaina 29.3.2008 klo: 14.15. Näytteilleasettajia on lähes sata.
3 helmikuu 2008
Oscar Dannström purjehdus MM:ssa Austraaliassa

Nuori Ahvenanmaalainen Oscar Dannström satsaa päästä mukaan Pekingin olymppia kisoihin tänä vuonna. MM laaser luokassa ratkaistaan Terrigalissa, Sidney pohjoisosassa 7 – 13 helmikuuta ja siellä Dannström uskoo että sää olosuhteet sopii hänelle paremmin kuin Melbournessa jossa hän kilpaili kaksi viikkoa sitten ja päätyi 46 sijaan. Oscar on tehnyt yhteistyötä Christoph Treierin kanssa jo viime vuodesta. Toivotamme hänelle paljon onnea ja menestystä Austraalian MM kisoihin.
25 tammikuu 2008
Norjalainen rallinlupaus Andreas Mikkelsen yhteistyössä Prospettumin kanssa

Andreas Mikkelsenin (NOR) tavoite on olla mukana rallin maailmaneliitissä kolmen vuoden sisällä. Hänen henkinen valmentaja on meidän Christoph Treier ja ”Driver Coach” on kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm.
18.12.2007
Lahjakortti
Kellunta on yksi tämän päivän tehokkaimpia tapoja hoitaa stressi oireita. Rentoutumisprosessi vaikuttaa ihmiseen sekä fyysisesti että psyykkisesti positiivisella tavalla. Kellunta sopii myös uupumus tilanteisiin sekä univaikeuksiin. Yhden kerran kelluntalahjakortti maksaa 59 euroa ja kolme kertaa maksaa 150 euroa. Suolahuonelahjakortti maksaa 1 kerta 20 euroa tai 5 kertaa 90 euroa.
Lahjakortti henkiseen valmennukseen
Nyt meiltä myös mahdollisuus ostaa lahjakortti henkiseen valmennukseen Maailmanmestarivalmentajalle Christoph Treierille. Christoph on jo monta vuotta valmentanut urheilijoita, johtajia, managereita sekä laulajia. Yhden tunnin valmennus lahjakortti Chrisophin kanssa maksaa 59 euroa, 3 tunnin maksaa 150 euroa. Voit myös yhdistää valmennus sekä muut palvelut yhteiseen lahjakorttiin. 3 tuntia valmennusta sekä 3 kelluntaa maksaa 280 euroa.
11.10.2007
26 heinäkuu julkaistaan uusi postimerkki Ahvenanmaalla. Postimerkin kuvassa on rallin maailmanmestari Marcus Grönholm sekä hänen henkinen valmentajansa Christoph Treier. Postimerkkejä julkaistaan 200.000 kpl
05.09.2007
Grönholm voittaa myös Uuden-Zeelannin osakilpailun
Marcus Grönholm voitti Uuden Zeelannin rallin 0,3 sekuntia ennen maailmanmestaria Sebastian Loebiä. Se on pienin voittomarginaali ralli-mm:n historiassa. Marcus voitti jo viidennettä kertaa Uuden Zeelannin osakilpailut. Hän johtaa nyt tämän kauden rally-mm sarjaa 10 pisteellä ennen ranskan Sebastian Loeb.
13.8.2007
Hienosti kymmenes sija islanninhevos mm-kilpailuissa Hollannissa
Niki Bergman-Kankalaa sijoittui kymmeneksi islanninhevos mm-kilpailussa hollannissa. Onnittelemme Nikiä hienoon suoritukseen. Ensi vuonna pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään Norjassa.
7.8.2007
Grönholm voitti Suomen rallyn jo seitsemättä kertaa
Marcus Grönholm voitti nyt jo seitsemättä kertaa suomen mm-rallin Jyväskylässä. Hän johtaa nyt sarjaa 13 pisteellä ennen Sebastian Loeb. Jäljellä on vielä 7 osakilpailua tämän vuoden ralli-mm sarjassa.
20.6.2007
Meillä on uusi työtoveri tiimissämme, Kyösti Linna.
Hän on pedagogian magisteri joka on opintoajallaan ollut Itävlallassa ja Italiassa.(Stamin ja Milanon yliopistoissa). Pedagogian opintojen ohella hän on lukenut kehityspsykologian kursseja ÅA:ssa sekä kursseja Hankkenissa Vaasassa. (kansainvälistä liikeetiikkaa, HRM ja yritysstrategiaa.)
Kyöstin kokemukset urheilupsykologiasta hän on saanut Tukholman yliopistosta sekä Wännäsin jääkiekko lukiosta. Hän on jäsen ruotsin urheilupsykologian yhdistyksessä.
Urheilijana Kyösti on ollut aktiivinen yleisurheilussa, pikajuoksijana sekä jalkapalloilijana. (Vasa IFK) Hän on myös aktiivinen lumilautailija, valmentaja ja ohjaaja. Lisäksi hänellä on maastopyöräily harrastuksena.
15.6.2007
Grönholm johdossa Rally MM voittojen jälkeen Sardiniiassa ja Akropoliksessa.
Marcus Grönholm johtaa rallin MM:sarjaa 9:llä pisteellä ennen Sebastian Loebiä. Seuraava osakilpailu on elokuun ensimmäisellä viikolla Suomen Jyväskylässä.
30.04.2007
Arvoimme Kellunta-lahjakortti molempina messupäivinä, Vaasan suurmessuilla.
Tuire Vakkila, Vaasasta voitti lauantain lahjakortin ja
sunnuntain lahjakorttin voitti
Nikke Äijänen, Vöyristä. Kiitämme kaikkia osallistujia!
10.04.2007
Laajennamme toimintaamme SUOLAHUONEELLA
Nyt voimme tarjota asiakkaillemme myös suolahoitoa. Suolahoito on jo vuosisatoja vanha luonnonmukainen hoitomuoto. Keskiajalla munkit hoitivat sairaita suolaluolissa, jossa he hienonsivat suolakiveä ja potilaat hengittivät suolapölyä sisältävää ilmaa. Sopii kenelle tahansa joka haluaa huoltaa hengityselimistöään, erityisen hyvä hoitomuoto astmaatikoille, kroonista keuhkoputken tulehdusta ja nuhaa sairastaville, poskiontelovaivoista kärsiville ym. 1 kerta maksaa 20 euroa, 5 kertaa 90 euroa, 10 kertaa 180 euroa ja 20 kertaa 20 euroa.
12.02.2007
Marcus Grönholmille voitto Ruotsin MM rallissa
Marcus Grönholm voitti ylivoimaisesti ruotsin MM rallin osakilpailun Karlstadissa. Kuitenkaan ei löydy aikaa juhlia voittoa, rallisaattue siirtyi jo seuraavana päivänä Norjan Hamariin. Siellä järjestetään seuraavat osakilpailut 15-18 helmikuuta ”Rally Norway”.
22.12.2006
Toivotamme kaikille vanhoille ja uusille asiakkaille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2007!
13.12.2006
Arvostettu joululahja om meidän lahjakortti Kelluntaan. 1-kerran kortti maksaa 59 euroa ja 3-kerran kortti maksaa 150 euroa. Lahjakortin voi ostaa meidän konttorista, Perämiehenkatu 4:stä. Tervetuloa!